Kategoria: Harrastustoiminta

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Sami Sivonen

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Sami Sivonen

    Kuva: Sami Sivosen kotialbumi
    Joulukuun kuukauden nuorisoseuralainen on Luumäen Kangasvarren Nuorisoseuran väistyvä puheenjohtaja Sami Sivonen, joka on myös Saimaan Nuorisoseurojen johtokunnan sekä Suomen Nuorisoseurojen valtuuston jäsen. Sami on toiminut eri nuorisoseuroissa nuoresta lähtien ja kokee, että niissä hän pääsee toteuttamaan itseään sekä saa toimia samanhenkisten ihmisten kanssa.

    Olen Sami Sivonen, 40 v., joista 24 vuotta ollut nuorisoseuralainen. Olen väistyvä puheenjohtaja Luumäen Kangasvarren Nuorisoseurassa. Jatkossa jäsenenä. Lisäksi olen Saimaan Nuorisoseurojen johtokunnassa sekä Suomen Nuorisoseurojen valtuuston jäsen.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Teatteriharrastus alkoi Imatralla IRTI-teatterissa ja osana toimintaa oli talkoohommat Nuorisoseurantalo Asemapaikalla, jossa myös kesäteatteria tehtiin. Sitten minua pyydettiin mukaan Vuoksenniskan Nuorisoseuran johtokuntaan ja vuosi vuodelta tietoisuus nuorisoseuraliikkeen laajuudesta laajeni. Hienoja asioita olen päässyt kokemaan.

    Kuinka kauan olet ollut mukana toiminnassa?

    Vuodesta 2002, se kyllä mullisti elämäni. Oli yhtäkkiä kodin lisäksi paikka, jossa pystyin toteuttamaan itseäni ja olla samanhenkisten ihmisten seurassa. Muuttaessa eri paikkakunnille on harrastaminen muuttanut muotoaan, mutta Luumäellä olen jälleen päässyt seuratoimintaa kunnolla kiinni.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Luumäellä olen mukana yhdistysten yhteistyössä järjestämissä tapahtumissa, kerho- ohjaajana sekä Luova lava-leireillä mukana. Ja tietty käytännön yhdistystoiminnan pyörittäminen. Nyt se hieman kevenee, kun Tanja ottaa puheenjohtajan tehtävät hoitaakseen.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Nuorisoseura on ihmistensä näköistä toimintaa. Miulle se tarkoittaa, että jaan samaa arvomaailmaa muiden kanssa ja voin toteuttaa itseäni toiminnan kautta.

    Nuorisoseurojen harrastustoiminta tarjoaa miulle myös suurimman työkenttäni, ja siitä olen todella kiitollinen.

    Mitä haluaisit kertoa muille?

    Ollaan ylpeitä nuorisoseuralaisuudesta ja sen 145-vuotisesta historiasta. Nuorisoseurassa harrastetaan vaikka ja mitä, joten jos et vielä tiedä missä voisi jotakin harrastaa, kysypä lähimmästä Nuorisoseurastasi.

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Auli Eskola

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Auli Eskola

    Kuva: Auli Eskola mökillä kalassa miehensä kuvaamana.
    Marraskuun kuukauden nuorisoseuralainen on Koirakiven Nuorisoseuran Auli Eskola, joka on ollut mukana nuorisoseuratoiminnassa jo 1970 – luvulta saakka. Auli on saanut harrastusvuosiensa aikana olla mukana monenlaisessa toiminnassa aina tanhusta kesäteatterin ohjaamiseen, lavastukseen ja puvustuksen suunnitteluun asti. 

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Olen Auli Eskola, pitkän linjan nuorisoseuralainen – nuorisoseuraharrastus on kulkenut mukanani jo 1970-luvulta saakka. Lapsuuden maisemissani Hartolan Murakassa aloitin Sydänmaan Nuorisoseurassa, ja myöhemmin löysin tieni Mäntyharjulle Koirakiven Nuorisoseuraan. Kaikki alkoi 1980-luvun puolivälissä piiripolkasta, kun yhdeltä puuttui pari – ja siitä se sitten lähti. Siitä hetkestä on ensi vuonna kulunut jo 40 vuotta.

    Vuosien varrella olen ollut mukana monenlaisessa toiminnassa: ohjelmatoiminnassa, kansantanhussa, satuteatterissa omien lasten kanssa, ja myöhemmin johtokunnanjäsenenä, hanketoiminnassa ja vahvasti kesäteatterin parissa. Kouluttauduin harrastajateatteriohjaajaksi ja olen saanut toimia kesäteatteriesityksien kokonaisuuden ohjaajana sekä lavastuksen ja puvustuksen suunnittelijana.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Nykyisin vastaan Koirakiven kesäteatteriproduktioissa teatteriohjauksen lisäksi esitysten visuaalisuudesta ja teen tuotannollisia tehtäviä. Meillä nuorisoseurassa kaikki tehdään yhdessä – yhteisöllisyys on toimintamme sydän. Jokainen, nuori tai vanha, tuo teatteriin oman panoksensa, osaamisensa ja sydämensä. Yhdessä ”maalaamme” kirjoitetuista fiktiivisistä tai oikeista elämäntarinoista näyttämölle kuvia, jotka liikuttavat, ilahduttavat ja koskettavat.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Kesäteatteri antaa tekijöilleen paljon: esiintymiskokemusta, itseluottamusta, uusia ystäviä ja taitoja – kehonhallintaa, äänenkäyttöä, tunneilmaisua ja muistiharjoitusta. Jokainen kesä on oppimisen ja kasvun matka.

    Mitä haluaisit vinkata muille?

    Ensi kesänä Koirakiven kesäteatterissa nähdään musiikkinäytelmä “Sellaista elämä on”, joka kertoo Juha ”Junnu” Vainiosta ja hänen musiikistaan ja rakastetuista lauluistaan. Koirakiven kesäteatteri on vuosien varrella tullut tunnetuksi musiikkipitoisista näytelmistään, katetusta katsomostaan, kauniista maalaismiljööstään ja ystävällisestä palvelustaan – kokonaisuudesta, joka takaa yleisölle elämyksiä kesä toisensa jälkeen.

    Auli Eskola

  • Hybridimalli toi harrastukset uusille paikkakunnille – uusi opas neuvoo onnistuneen hybriditoiminnan toteutukseen 

    Hybridimalli toi harrastukset uusille paikkakunnille – uusi opas neuvoo onnistuneen hybriditoiminnan toteutukseen 

    Miten järjestää harrastustoimintaa, kun ohjaajia ei riitä joka kylälle ja matkat ovat pitkiä? Suomen Nuorisoseurojen Luovasti liikkuen -hanke ja Street Art Dance Essentials (SADE ry) lähtivät etsimään ratkaisua ja kehittivät hybridimallin, jossa yhdistyvät etä- ja lähiosallistumisen parhaat puolet. 

    Kolmen paikkakunnan yhteinen tanssikurssi 

    Keväällä 2025 toteutettu Breikkii ja hiphoppii! -hybriditanssikurssi oli konkreettinen kokeilu uuden toimintatavan mahdollisuuksista. Kurssi järjestettiin samanaikaisesti Muuramessa, Keuruulla ja Lannevedellä, ja sitä ohjasi ammattitanssinopettaja, joka kiersi vuoroviikoin eri paikkakunnilla. Muina viikkoina muut ryhmät seurasivat opetusta etäyhteyden kautta. 

    Tunnit toteutettiin Zoomin välityksellä, ja jokaisessa toimipisteessä oli paikalla talkoolainen tai vertaisohjaaja, joka auttoi osallistujia tekniikassa ja loi yhteishenkeä. Näin saatiin aikaan tunne siitä, että kaikki ryhmät olivat osa yhteistä kokonaisuutta, vaikka sijaitsivat eri puolilla Keski-Suomea. 

    Kurssi keräsi osallistujia, joille perinteinen harrastaminen ei olisi ollut mahdollista pitkien välimatkojen vuoksi. Mukana oli opettajan lisäksi kaksi tuottajaa, teknistä tukea, talkoolaisia, nuorisotyöntekijä sekä vertaisohjaaja. 

    “Hybridimallin ansiosta pystyimme tarjoamaan harrastusmahdollisuuden usealla paikkakunnalla yhtä aikaa kustannustehokkaasti ja ilman, että laatu kärsi. Lisäksi opettajan työ helpottui, kun matkustamiseen kului vähemmän aikaa”, kertoo Luovasti liikkuen -hankkeen projektipäällikkö Marja Pylkäs. 

    Oppeja ja oivalluksia kentältä 

    Kokeilun aikana huomattiin, että onnistunut hybriditoiminta vaatii huolellista suunnittelua ja selkeää roolitusta. Tekniikka on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on sen pedagoginen hallinta. Oppimisen ja yhteisöllisyyden toteutuminen verkkovälitteisesti ovat asioita, joihin on syytä kiinnittää hybriditoiminnassa huomiota 

    Erityisen merkittäväksi kurssilla osoittautui vertaisohjaajan rooli. Kun paikalla oli mukana nuori tai aikuinen, joka toimi linkkinä opettajan ja osallistujien välillä, etäosallistujat rohkaistuivat helpommin, ja ryhmän ilmapiiri pysyi innostuneena. Myös pienet rutiinit, kuten alku- ja loppupiirit, kameran käyttö, yhteinen WhatsApp-ryhmä ja säännölliset tervehdykset auttoivat luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta eri paikkakuntien välillä. 

    “Hybriditoiminta ei synnytä yhteisöllisyyttä itsestään. Se pitää rakentaa tietoisesti. Kun siihen panostaa, tulokset ovat hienoja”, Pylkäs tiivistää. 

    Tekniikka, tila ja yhdessä tekeminen ratkaisevat 

    Kokeilun aikana todettiin, että hybriditoiminta ei edellytä kallista ja monimutkaista laitteistoa, mutta toimiva verkkoyhteys, selkeät ohjeet ja vastuuhenkilö jokaisessa toimipisteessä ovat onnistumisen edellytyksiä. Pienikin etukäteistestaus ja varasuunnitelma helpottavat paljon, jos yhteys pätkii tai ääni katoaa kesken tunnin. 

    Kokeilun perusteella erillinen tekniikasta vastaava henkilö olisi arvokas lisä, jotta opettaja voi keskittyä rauhassa itse opetukseen. Silti kokemukset osoittivat, että myös pienemmällä tiimillä voidaan onnistua, kun vastuut ja käytännön asiat on sovittu etukäteen. 

    Uusi opas auttaa kaikkia harrastustoimijoita 

    Kokeilun pohjalta laadittu Hybriditoiminnan opas kokoaa yhteen ohjeet, vinkit ja käytännön opit hybridiharrastusten järjestämisestä. Opas tarjoaa tukea erityisesti niille ohjaajille, seuroille ja kunnille, jotka haluavat tuoda toimintaa syrjäisemmille alueille, parantaa osallistumisen saavutettavuutta ja kehittää digitaalisia valmiuksia. 

    Oppaasta löytyy konkreettisia neuvoja muun muassa toiminnan suunnitteluun ja roolitukseen, tarvittavaan tekniikkaan ja tilajärjestelyihin, pedagogiikkaan ja yhteisöllisyyden rakentamiseen, ongelmatilanteiden hallintaan ja varasuunnitelmiin sekä kustannusten arviointiin ja resursointiin.  

    “Ensimmäinen kerta on aina harjoittelua, mutta toinen sujuu jo paremmin. Tärkeintä on uskaltaa kokeilla ja oppia yhdessä”, Pylkäs kannustaa. 

    Opas on vapaasti ladattavissa ja jaettavissa.

  • Yhdessä tekemisen voimaa – mitä vapaaehtoisuus merkitsee nuorisoseuralaisille? 

    Nuorisoseurojen toiminta rakentuu ihmisten yhteisestä tekemisestä, halusta vaikuttaa ja rakkaudesta omaan yhteisöön. Tuoreen kyselyn perusteella vapaaehtoistoiminta koetaan seuratoiminnassa erittäin myönteisenä, merkityksellisenä ja palkitsevana osana elämää. 

    “Tulen kökkään niin kauan kuin jaksan.” 
    “Tunnen, että minut halutaan pitää mukana.” 

    Vapaaehtoistyö on iloa, yhteisöllisyyttä ja kasvua 

    Nuorisoseuroissa toimivat vapaaehtoiset kuvaavat toimintaansa ennen kaikkea ilon ja yhteisöllisyyden lähteenä. Toiminta tuo mukanaan ystäviä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollisuuden oppia jatkuvasti uutta. Monelle se on myös tärkeä hyvinvoinnin lähde ja tapa antaa takaisin yhteisölle, joka on aiemmin tarjonnut harrastuksia ja elämänsisältöä. 

    Moni kertoo kasvaneensa vapaaehtoisuuteen lapsesta saakka – vanhempien, harrastusten tai nuorisoseuraperinteiden myötä. Seurojen pitkä historia näkyy edelleen vahvana jatkumona: haluna pitää kylät elinvoimaisina, ylläpitää kulttuuriperintöä ja luoda harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. 

    Vapaaehtoisten ääni: kiitoksen ja arvostuksen voima 

    Suurin osa vastaajista kokee, että heidän panostaan arvostetaan ja kiitetään, mutta moni muistuttaa, että arjen kiitoksella on erityinen merkitys. Pieni sana “kiitos”, henkilökohtainen huomio, yhteinen kahvihetki tai kiitosjuhla koetaan tärkeiksi tavoiksi osoittaa arvostusta. 

    “Arkipäiväisissä jutuissa, ohimennen muistettaisiin kiittää pienistäkin asioista.” 
    “Pullakahvit ja arvostus riittävät.” 

    Kiitoksen kulttuuri vahvistaa yhteisöä ja saa vapaaehtoiset jatkamaan tärkeää työtään entistä innostuneempina. 

    Sitoutuneita tekijöitä, mutta huoli tulevaisuudesta 

    Vapaaehtoiset näkevät tulevaisuutensa pääosin valoisana ja aikovat jatkaa mukana niin pitkään kuin jaksavat. Moni kuitenkin tunnistaa ikääntymisen ja kuormituksen rajoittavan osallistumista tulevaisuudessa. Siksi suurin yhteinen toive on selkeä: nuorempia ja uusia vapaaehtoisia tarvitaan mukaan. Vapaaehtoiset toivovat myös, että vastuita ja tehtäviä jaettaisiin useammille, jotta tekeminen pysyy mielekkäänä ja kestävämpänä. 

    Tulevaisuuden eväät: yhteisöllisyyttä, tukea ja kiitosta 

    Kyselyn perusteella nuorisoseurojen vapaaehtoistoiminta on vahvaa, elävää ja merkityksellistä, mutta sen jatkuvuus tarvitsee: 

    • uusia toimijoita ja matalan kynnyksen mahdollisuuksia tulla mukaan, 
    • parempaa jaksamisen ja kuormituksen tukea, 
    • sekä kiitoksen ja arvostuksen kulttuuria, joka näkyy arjessa. 

    “Vapaaehtoistyö on yhteisöllistä – ja se antaa enemmän kuin ottaa.” 

    Lisätiedot

    Vapaaehtoistoiminnan kyselyyn vastasi 147 järjestön eri tasoilla toimivaa vapaaehtoista. Vastauksia saatiin kaikista nuorisoseuramaakunnista ja selvä enemmistö oli + 40-vuotiaita naisia. Vastaajista yli puolet oli korkeakoulutuksen suorittaneita. Kyselyn analysoinnissa on hyödynnetty tekoälyä.

    Kyselyn tulos vahvistaa käsitystä pitkäjänteisestä sitoutumisesta Nuorisoseurojen toimintaan, sillä useat vastaajat olivat toimineet järjestössä jo pitkään. Vapaaehtoistoiminnan kehittämistä jatketaan tulosten perusteella. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille! 

    Lisätietoja antaa aluetyön johtaja Henna Liiri: henna.liiri@nuorisoseurat.fi, puh. 044 207 3072. 

    Kaipaatko tukea oman nuorisoseurasi vapaaehtoistoiminnan johtamiseen? Tutustu vapaaehtoistoiminnan sivustoon, joka on luotu tukemaan vapaaehtoistoimintaa paikallisissa nuorisoseuroissa organisoivien arkea:  www.nuorisoseurat.fi/vapaaehtoistoiminta 

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Niina Ore

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Niina Ore

    Kuva: Viivi Himmi
    Lokakuun kuukauden nuorisoseuralainen on 48-vuotias Niina Ore Heituinlahden Nuorisoseurasta. Niinan nuorisoseuralaisuus on alkanut aikoinaan Nuorisoseura Harmonikassa tanhuharrastuksen kautta. Perheessä nuorisoseuralaisuus on kuitenkin näkynyt muun muassa hänen Kirvun Nuorisoseurassa toimineen mummonsa kautta.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Nuorisoseuralaisuuden olen aloittanut jo Nuorisoseura Harmonikan riveissä yli 40 vuotta sitten tanhuten Rauhassa. Mummoni oli Kirvun Nuorisoseurassa ja sitä kautta nuorisoseuralaisuus on ollut käsitteenä koko elämäni. Muutettuani Savitaipaleelle Heituinlahteen, oli luontevaa lähteä mukaan toimintaan. Nykyisessä seurassani olen ollut mukana kymmenen vuotta.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Olen seuramme johtokunnassa ja vastuullani on tiedottaminen, some ja nettisivut. Yleisesti olen mukana eri tapahtumien tuottamisessa. Talvitansseissamme hoidan mainosmateriaalien teon ja jakelun, olen ohjelmistoa rakentamassa, koordinoin talkoolaisia, hoidan somen sekä toimin järjestyksenvalvojana.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Parasta on ehdottomasti ihmiset. Tämän kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, joka on auttanut ehdottomasti uuteen paikkaan sulautumisessa.

    Mitä haluaisit vinkata muille?

    Nuorisoseuralaiseksi on tervetulleita kaiken ikäiset ihmiset! Yhdessä saadaan aikaan uskomattoman hienoja tapahtumia, mainitakseni esimerkkinä Heituinlahden Erityisten päivätanssit, joista olen todella ylpeä. Nuorisoseura on koko kylän sydän, jossa ollaan avoimia erilaisten ryhmien ja tapahtumien järjestämiselle. Rohkeasti mukaan ja ehdottamaan kivaa tekemistä!

    Niina

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Minea Kurki

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Minea Kurki

    Kuva: Minea Kurjen kotialbumi
    Kesäkuun kuukauden nuorisoseuralainen on Imatralainen 10-vuotias Minea Kurki, joka harrastaa Asemäentien Nuorisoseurassa Teatteri Vaimentamattomassa ja Porina-ryhmässä. Keväällä 2025 Minea esiintyi Taikasatuja – esityksessä Kulttuuritalo Virrassa.

    Hei! Olen Minea Kurki 10 vuotta Imatralta. Olen Asemäentien Nuorisoseurassa Teatteri Vaientamattomassa ja Porina-ryhmässä.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Lähdin mukaan harrastukseen, kun näimme äidin kanssa ilmoituksen lehdessä ja ajattelimme, että tämä harrastus sopisi minulle. Olen ollut mukana teatteriharrastuksessa neljä vuotta.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Ryhmässä harjoittelemme improvisaatiota, teemme pienoisnäytelmiä ja leikimme teatteriharrastukseen sopivia leikkejä.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Parasta harrastuksessa on, että saa olla oma itsensä ja saa uusia kavereita. Ryhmässä on myös mukavat ohjaajat.

    Harrastuksen kautta pääsin Taikasatuja-esitykseen mukaan. Esitys oli Kulttuuritalo Virrassa Karelia-salissa Imatralla keväällä 2025. Esitin Millaa, joka sai mummiltaan taikasatukirjan, jonka avulla pääsi satumaahan. Näytös esitettiin kaksi kertaa.

    Teatteriryhmässä on hyvä ryhmähenki. Me aina nauramme paljon ja keksimme uusia leikkejä. Meidän ohjaajamme antavat meidän leikkiä itse keksimiämme leikkejä. Suosittelen teatteriharrastusta, koska teatterissa on hauskaa ja se on muutakin kuin lavalla olemista.

    Mistä haluaisit vinkata muille?

    Meillä on keväisin Imatran teatterilla Kumefest, jossa esitämme näytelmän. Jouluisin pidämme jouluesityksen perheenjäsenille ja läheisille Kosken koulussa.

    Kesäkuun ensimmäisellä viikolla on järjestetty lapsille Luova Lava-leiri, jossa on kaikkea kivaa tekemistä esim. askartelua, tanssimista ja näyttelemistä.

    Tule mukaan teatterin ihmeelliseen maailmaan!

    Terveisin Minea Kurki

  • Ohjaajainhuone tarjoaa vertaistukea ja pysähtymisen paikan – syksyn tapaamiset 16.9. ja 20.11.

    Ohjaajainhuone tarjoaa vertaistukea ja pysähtymisen paikan – syksyn tapaamiset 16.9. ja 20.11.

    Nuorisoseurojen ohjaajille suunnattu valtakunnallinen ja virtuaalinen Ohjaajainhuone jatkuu jälleen syksyllä. Kyseessä on luottamuksellinen Teams-tapaaminen, joka tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, esittää kysymyksiä ja kuulla, miten muut harrastusohjaajat eri puolilta Suomea ratkaisevat arjen haasteita.

    Seuraavat Ohjaajainhuoneet järjestetään:

    Ilmoittauduthan viimeistään kaksi päivää ennen tapaamista. Ilmoittautuneille lähetetään Ohjaajainhuoneen Teams-linkki tapahtumapäivää edeltävänä päivänä.

    Ohjaajainhuoneet ovat osa nuorisoseurojen ohjaajahuoltoa – säännöllistä tukea ja tilaa pysähtyä oman ohjaajuuden äärelle. Tapaamiset on suunnattu kaikille nuorisoseurojen ohjaajille lajista tai kokemustasosta riippumatta. Keskusteluissa on mukana niin kokeneita konkariohjaajia kuin uraansa aloittelevia toimijoita.

    Teemat nousevat osallistujien omista kokemuksista ja tarpeista. Aiemmissa tapaamisissa on keskusteltu muun muassa haastavista tilanteista ohjaustilanteissa, ohjaajan roolista ja vastuista, vuorovaikutuksesta vanhempien kanssa sekä yhteistyöstä taustatahojen ja seurojen hallinnon kanssa. Keskustelun rakenne luodaan osallistujien jakamien case-esimerkkien ja kysymysten ympärille, ja sitä fasilitoidaan käyttäen menti.com -sivustoa.

    Mikäli et pääse paikalle, mutta haluat nostaa esiin kysymyksen tai toivot tukea johonkin tilanteeseen, voit jättää sähköpostiosoitteesi ja viestisi ilmoittautumislomakkeella. Tapaamisen jälkeen kaikille yhteystietonsa jättäneille lähetetään kooste keskustelun keskeisistä sisällöistä. Kooste laaditaan yleisluontoisesti niin, ettei yksittäinen osallistuja, nuorisoseura tai tilanne ole tunnistettavissa.

    Ohjaajainhuoneet fasilitoi Suomen Nuorisoseurojen Luovasti liikkuen -hankkeen projektipäällikkö, pedagogi ja teatteriohjaaja Marja Pylkäs.

    Ohjaajainhuone on tila, jossa ohjaaja saa olla kuulolla ja tulla kuulluksi. Tervetuloa mukaan rakentamaan yhteistä ohjaajayhteisöä!

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Jaana Sinkko

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Jaana Sinkko

    Toukokuun kuukauden nuorisoseuralainen on 53-vuotias Lemin Nuorisoseuran puheenjohtaja Jaana Sinkko, joka valittiin Saimaan Nuorisoseurojen vuoden 2025 Vuoden nuorisoseuralaiseksi. Jaana toimii myös Saimaan Nuorisoseurojen johtokunnassa ja ehtii lisäksi harrastaa niin teatteria kuin tanssiakin.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Äiti vei minut kaksivuotiaana lasten tanhuihin ja siitä lähti minun nuorisoseuralaisuuteni. Nuoruusvuosinani näyttelin lasten teatteriryhmässä. Harrastuksessa oli taukoa, kun opiskelin muualla.

    Vuodesta 1999 olen ollut aktiivisesti mukana. Aikuisten teatteriryhmissä, johtokunnassa, 2020 jälkeen on tullut mukaan tanhutanssit, paritanssi, feresiäkin on tehty ja lukuisat kahvitukset ja muonitukset. Vuodesta 2020 alkaen olen ollut seurani puheenjohtaja. Saimaan nuorisoseuran johtokunnassa olen myös mukana ja minut valittiin tänä vuonna Saimaan Nuorisoseurojen alueella Vuoden nuorisoseuralaiseksi.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Ilman tätä harrastusta olisin arempi ihminen. Tämä harrastus haastaa minun osaamistani päivittäin.  Olen joutunut opettelemaan paljon uusia sovelluksia, kohtaamaan uusia ihmisiä, nähnyt koronan vaikutuksen seuratoimintaan ja sen, että siitäkin pystyi nousemaan. Kiitollisin mielin olen seurannut oman seurani harrastajien ja talkoolaisten kasvavaa määrää. Seuramme rikkaus on, että olemme pystyneet palkkaamaan ammattitaitoiset ohjaajat.

    Parasta omassa Nuorisoseuratoiminnassani on, että kehityn koko ajan. Mieleenpainuvia tapahtumia harrastuksessani oli, kun olin vuonna 1988 Lemin kunnan 300-vuotisjuhlassa karjatyttönä. 2000-luvulla esiinnyimme Ruotsin Gustafsbergissä isossa teatterissa ja yhtenä juhannusaattona esitimme Seurasaaren päälavalla katkelman Laila Hietamiehen Mäeltä näkyy toinen mäki – näytelmästä.

    Nyt Nuorten ryhmä Kanisterit on valloittanut Suomea osallistumalla Ramppikuume tapahtumaan 2023, Nuori Näyttämö hankkeeseen 2024, minkä johdosta pääsivät esiintymään Lappeenrannan kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ja Suomen Kansallisteatterin pienelle näyttämölle.

    Lasten teatteriryhmä Esiintyi SPOTTI-teatterikatselmuksessa vuonna2024.

    Mistä haluaisit vinkata muille?

    Tuleva syksy Tarjoaa Lemillä teatteria neljässä ryhmässä niin katsojille, kuin harrastajille, Tanssia ainakin kahdessa ryhmässä. Toimintaan otetaan mukaan kaikki kiinnostuneet ja toiveita uusista harrastuksista otetaan vastaan. Talkoolaisia tarvitaan edelleen mukaan ja erityisesti katsojia esityksiimme. Kansallispukujen tuuletus järjestetään LMF tapahtuman yhteydessä 9.8.

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Sini Hirvonen

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Sini Hirvonen

    Huhtikuun kuukauden nuorisoseuralainen on Karjalan Nuoret ry:n 38-vuotias Sini Hirvonen, joka on harrastanut tanssia kymmenvuotiaasta asti. Nykyään Sini ohjaa myös muita ja järjestää sen lisäksi esiintymisiä, reissuja ja tapahtumia eri ikäisille tanssijoille.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Aloitin kansantanssiharrastuksen 10-vuotiaana Siilinjärven kansantanssijoissa, kun kaverini pyysi minua mukaan. Hän sanoi: ”Jos nyt aloitat tanhun, niin pääset ensi kesänä Tanskaan.” Vuoden kuluttua matkustin Barnlek-tapahtumaan ensimmäisille kansainvälisille tanhufestareilleni ja se oli menoa!

    Opiskeluaikana Jyväskylässä harrastin ISOn tanhuujissa ja ohjasin lasten toimintaa Kinnulan nuorisoseurassa. Sen jälkeen olen kotiutunut Helsinkiin ja täällä olen piipahtanut kolmen muunkin seuran toiminnassa, mutta kotiseurani on Karjalan Nuoret.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Karjalan Nuorissa harrastan kansantanssia: tanssin itse, ohjaan muita, sekä järjestän esiintymisiä, reissuja ja tapahtumia meille kaikille eri ikäisille tanssijoille. Parhaillaan järjestelen lasten esiintymisiä Stadin nuorisoseurojen kevätkarnevaaleille, Pasilan kirjastoon ja seurakunnan kevätlaulajaisiin, nuorten keikkoja naapuriseuran konserttiin ja Helsinki City Folk -tapahtumaan Espan lavalle, sekä eri ikäisten yhteiskeikkaa Oodi Karjalalle -tapahtumaan keskustakirjasto Oodiin.

    Itse valmistaudun nousemaan lavalle Helsinki-päivänä Seurasaaressa. Lisäksi käynnissä on neuvottelut parista kutsukeikasta, joista en saa vielä kertoa julkisesti ja kesällä edessä häämöttävät Kalenat ja Kaustinen. Rakastan tapahtumia! En osaa päättää onko hauskempaa viedä kansantanssia uusille yleisöille ja yllättäviin paikkoihin, vai sukeltaa omaan tanhukuplaan kansantanssifestareilla.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Juuri nyt parasta on tanssin ja musiikin yhteys – meillä tehdään tiivistä yhteistyötä tanssiryhmien ja pelimanniporukan kesken, treenataan ja esiinnytään yhdessä. Ohjaan nuorten kansantanssiryhmä Roihua, joka osallistui juuri Nuorisoseurojen Tanssimylly-katselmukseen yhdessä Pyöreän Tornin Pelimannien kanssa. Raati myönsi esityksestä kunniamaininnan tanssijoiden ja bändin yhteistyöstä, mikä tuntui mahtavalta palkinnolta asiasta, johon on viime vuosina panostettu yhdessä.

    Mistä haluaisit vinkata muille?

    Meidän seurassa toimii 10 esiintyvää kansantanssiryhmää, kaksi kansanmusiikkibändiä, kansanlaulukuoro ja järjestämme lisäksi FolkJam-tanssiliikuntaa, Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaa, sekä teemakursseja kansantanssista: esimerkiksi tänä keväänä 3.-4.5. pidetään nostot ja lennätykset kansantanssissa -teemaviikonloppu. Kurssi on avoin kaikille ja mukaan mahtuu vielä, tervetuloa Helsinkiin opettelemaan nostamista ja lennättämistä!

    Itse tosin suuntaan tuolloin Jyväskylään: olen vierailevana ohjaajana Ison tanhuujien kurssilla, jossa tulkitaan yhdessä Tanhuvakan tansseja. Jos Jyväskylä on sinua lähempänä, niin tervetuloa viettämään ihanaa tanhupäivää lauantaina 3.5.

    – Sini

  • Vapaaehtoinen, vastaa kyselyyn!

    Vapaaehtoinen, vastaa kyselyyn!

    Toimitko Nuorisoseuran sihteerinä, somevastaavana, seurantalon talkoolaisena tai vapaaehtoisena ohjaajana? Kartoitamme vapaaehtoistoiminnan tilaa Nuorisoseuroissa – vastaa kyselyyn! 

    Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen on yksi järjestön tehtävistä. Kehitystyö lähtee liikkeelle nyt toteutettavalla vapaaehtoistoiminnan tilaa ja vapaaehtoisina toimivien kehittämisajatuksia kartoittavalla kyselyllä.

    Kyselyn kautta saamme vertailuaineistoa vuoden 2018 laajaan vapaaehtoistoimintaa nuorisoseurajärjestössä kartoittaneeseen selvitykseen sekä tietoa kehityskuluista ja tukitarpeista tässä ajassa.

    Verkkokyselyyn pyydämme vastauksia eri tehtävissä toimivilta vapaaehtoisilta – olit sitten seurasi kuski, siivoaja, ohjaaja tai luottamushenkilö – toivomme juuri sinun tarttuvan tähän.  

    Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti ja vie noin 10-15 min aikaa. Kysely on auki elokuuhun saakka. 

    Lisätiedot

    Henna Liiri, johtaja alueellinen työ
    henna.liiri@nuorisoseurat.fi, puh. 044 207 3072