Kategoria: Harrastustoiminta

  • Ilmoittautuminen kansantanssin ohjaajakoulutukseen on auki

    Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot järjestetään jälleen 23.11.2024-28.2.2025. Yhdessä muiden kansantanssijärjestöjen kanssa järjestettävä koulutus antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seuratoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa.

    Koulutus sisältää kansantanssin tekniikkaa ja ryhmän ohjaamista

    Ohjaajakoulutus perehdyttää suomalaisen kansantanssin tekniikkaan ja sen opettamiseen, suomalaiseen kansanperinteeseen, ryhmän toimintaan ja sen ohjaamiseen sekä harrastustoiminnassa kasvattajana toimimiseen. Koulutuksesta saa myös valmiuksia kansantanssialan ammatilliseen koulutukseen hakeutumiselle.
     
    Koulutus koostuu perusopinnoista (3 op) ja valinnaisista lisäopinnoista. Perusopinnot (kaksi viikonloppua ja verkko-opinnot) suoritetaan yhtenäisenä kokonaisuutena. Yksi opintopiste sisältää 27 tuntia opiskelua, joista vähintään 20 on lähiopetusta. Perusopinnoista valmistutaan kansantanssin ohjaajaksi ja siitä saa todistuksen vain käymällä koulutuksen eri osiot yhtenä kokonaisuutena.

    Perusopintoihin kuuluu kaksi lähijaksoa ja verkko-opintoja

    Perusopintojen kokonaiskesto on 23.11.2024-28.2.2025. Kokonaisuus alkaa 23.-24.11. Lahdessa pidettävällä lähijaksolla. Toinen lähijakso järjestetään 15.-16.2.2025 Klaukkalassa, Nuorisoseurantalo Roinelassa. Lisäksi opiskelijat suorittavat tehtäviä peda.net-kouluverkossa.

    Kouluttajina ensimmäisellä lähijaksolla toimivat Paula Kettu (tanssinopettaja YAMK) ja Susanna Kivinen (tanssinopettaja AMK). Toisella lähijaksolla kouluttajina ovat Susanna Kivinen (tanssinopettaja AMK) ja Maiju Laurila (tanssinopettaja YAMK).

    Kouutuksen hinta on 350 €/hlö ja se sisältää:

    • Opetuksen.
    • Majoituksen ja ruokailut lähijaksoilla.
    • Todistuksen sekä digitaalisen Open Badge -osaamismerkin.

    Ilmoittaudu 3.11. mennessä

    Koulutukseen ilmoittaudutaan tapahtumakalenterin kautta viimeistään 3.11. Koulutukseen osallistuvien suositeltu alaikäraja on 16 vuotta.

    Ilmoittautuminen on sitova. Kurssi toteutetaan, jos ilmoittautuneita on vähintään 10.

    Lisätiedot

    Teija Nikkari, tanssin ja tapahtumien suunnittelija
    teija.nikkari@nuorisoseurat.fi, puh. 044 744 3939

    Koulutuksen toteutumista tukee Opintokeskus Kansalaisfoorumi. 

  • Syystervehdys Saimaan Nuorisoseurojen puheenjohtajalta

    Syystervehdys Saimaan Nuorisoseurojen puheenjohtajalta

    Tervehdys Saimaan nuorisoseuran seuraaja!

    Syksyn harrastustoiminnat ovat alkaneet vauhdilla. Työntekijät ja johtokunta ovat palanneet ansaituilta kesälomilta ja syksyn työt on jo hyvässä vauhdissa. Uuden kauden aloitus on aina yhtä jännää. Miten paljon uusia harrastajia seurojen toimintaan saadaan mukaan ja miten harrastustoiminta lähtee käyntiin. Seurojen johtokunnat tekevät pyyteetöntä talkootyötä oman seuran eteen, jotta monipuolinen harrastustoiminta saadaan pidettyä käynnissä.  Kauden aikana tunteita on laidasta laitaan, mutta toivottavasti myös onnistumisen hetkiä, jännityksen tuntua ja uusia oivalluksia oman harrastuksen parissa.

    Syksy pitää myös toimiston väen kiireisenä: toimistossa kontaktoidaan seuroja, käydään seurakäynneillä, kirjoitetaan avustushakemuksia, autetaan seuroja erilaisissa asioissa, tehdään tapatumia ja suunnitellaan ensi vuotta. Tapahtumasyksyn aloitti Dääns leiri Lappeenrannassa syyskuun lopussa, jossa 12-17-vuotiaat kansantanssinuoret kokoontuivat viikonlopun mittaisella leirillä. Lokakuun alussa oli vuorostaan Nuorisoseurakokous. Nuorisoseurakokous on joka kolmas vuosi kokoontuva Suomen Nuorisoseurojen ylin päättävä elin, joka tekee järjestön tärkeimmät päätökset. Saimaan alueen seurat olivatkin todella aktiivisia ehdokasasetteluiden kanssa, ja meitä lähti kokoukseen iso edustus. Iso kiitos siitä seuroille.

    Syksyn aikana päästään pitämään myös erilaisia koulutuksia niin teatteriväelle kuin kansantanssijoille mm. Knoppi Extra sekä hambosta humppaan -kurssien avulla. Syyskauden tapahtumakalenterin päättää teatterimetakka ja tanssikimara 16.-17.11.2024. 

    Kalenat tulevat taas!

    Suurimpana kokonaisuutena syksyn aikana on käynnistelty ensi vuoden Kalenat tapahtuma 12.-15.6.2025! Päivämäärä kannattaakin laittaa jo kalenteriin ylös. Kalenat siis todellakin saapuvat Lappeenrantaan ja ensi vuoden vastuu tapatuman järjestyksestä on Saimaan nuorisoseuralla yhdessä Suomen nuorisoseuran kanssa. Tapahtuma on iso ponnistus keskusseuralle, ja toivomme, että yhdessä Saimaan alueen seurojen kanssa teemme tästä upean tapahtuman. Tapahtuma ei tietenkään synny ilman talkoolaisia, joten jos haluat olla mukana Kalenat pöhinässä laita muistutus kalenteriin ja ilmoittaudu talkoolaiseksi. Talkoolaisia tarvitaan moneen eri tehtävään, joten jokaiselle löytyy varmasti tekemistä. Aion itsekin ilmoittautua talkoolaiseksi Kalenoihin. On mahtavaa päästä Kalenahuumaan sisälle. Osallistujien innostus näkyy ja kuuluu neljän festarihuumaisen päivän aikana!

    Toivottavasti juuri sie oot löytänyt itsellesi kivan harrastuksen, missä pääset toteuttamaan itseäsi siulle sopivalla tavalla. Nuorisoseuroilla on todella paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia: mm. lentopalloa, teatteritoimintaa ja tanssia. Nuorisoseuran jäsenet tekevät seuran eläviksi ja mahdollistavat harrastamisen. Sie pääset jäsenenä osaksi nuorisoseuraperhettä. Mikä onkaan parempi paikka, kuin oman kylän tai kaupungin seura, missä voit harrastaa turvallisesti juuri sellaisena kuin sie oot. Paikallisyhdistyksillä voi olla omia etujaan jäsenille, mutta myös valtakunnallisia etuja on paljon. Nuorisoseuran jäsenenä tuet seurasi toimintaa, olet mahdollistamassa harrastamisen turvallisessa ympäristössä  ja saat itsellesi harrastuksen eliniäksi. Nuosiseuralainen on aina nuorisoseuralainen ikää tai sukupuolta katsomatta. Ilman jäseniä ei ole seuroja ja ilman seuroja ei ole harrastustoimintaa. Tiesitkö muuten, että nuorisoseuraliike on syntynyt 1880-luvulla? 

    Itse olen ylpeä nuorisoseuralainen ja kiitollinen omalle kotiseuralleni opeista omalla nuorisoseura polullani. Kannan kunnialla Saimaan alueen nuorisseuralaisuutta mukana. On aina ilo ja kunnia päästä talkoilemaan, olla osana tapahtumia ja kuulua aina senhetkiseen nuorisoseurakuplaan. Nuorisoseuran tapahtumissa on tekemisen riemua, uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja ja se yhteinen porukkahenki. Tapahtumissa otetaan aina yhtä lämmöllä vastaan minne sitten meneekin, joten halataan kun tavataan, ollaan ylpeitä nuorisoseuralaisuudesta ja käydään nuorisoseurojen eri tapahtumissa!

    Nuorisoseuraterveisin
    Sini
    Saimaan nuorisoseurojen puheenjohtaja

    Artikkelin kuva: Suvi Rautsiala 2024

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Anja Aaltonen

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Anja Aaltonen

    Syyskuun kuukauden nuorisoseuralainen on 78-vuotias Mäntyharjun Nuorisoseuran pitkäaikainen sihteeri ja Hermanskan arvonimen saanut Anja Aaltonen.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Mäntyharjun Nuorisoseuraan liityin mukaan 15-vuotiaana. Talolla järjestettiin tanhukursseja, pareja oli lattian täydeltä ja touhu tuntui mukavalta. Jäsenkirjan mukaan liittymispäivä oli 28.2.1961, silloin oli Kalevalanpäiväjuhla perinteisesti ohjelmineen. Siitä sitten jonkin ajan kuluttua toimikuntiin ja johtokuntaan ja vuoden 1964 alusta sihteeriksi. Sinä vuonna pidetyn seuran 70v. juhlassa olin jo kansantanhujen ohjaajana ja myös näytelmässä mukana.

    Kaikessa toiminnassa oli tietysti paljon puuhaa ja vastuun kantamista, mutta mielenkiintoista ja paljon antavaa aikaa. Vuosikymmenten ajan toiminnat muuttuivat, kun esim. kansalaisopisto toi mukaan erilaisia harrastusmahdollisuuksia nuorisollekin. Oman talon hoitaminen talkoovoimin, vuokrausten sopiminen ja kaiken muunkin tekeminen yhdessä johtokunnan ja vapaaehtoisten kanssa piti virkeänä. Vuosien mittaan toteutettiin monia korjaushankkeita ja avustuksiin liittyvät paperityöt lankesivat sihteerille, jota postia hoidan edelleen (välillä olin vähän aikaa puheenjohtajana).

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Tällä hetkellä ei ole mitään säännöllisesti kokoontuvia harrastusryhmiä, tanhuryhmistä aikuisille ja lapsille on jo aikaa. Nyt saatuamme kattoremontin kunnialla hoidetuksi voidaan keskittyä seuraaviin projekteihin, keittiö vaatii kohentamista. Yhteistyötä tehdään muiden yhdistysten, kunnan ja seurakunnan kanssa. Kolmena kesänä järjestettiin kierroksia hautausmailla ja kerrottiin tarinoita kivien takaa. Ne olivat suosittuja ja niitä toivotaan lisää.

    Mitä haluaisit kertoa muille?

    Parasta nuorisoseuratyössä on yhteinen tekeminen, samaan joukkoon kuuluminen vuosikymmenien ajan ja perhejärjestössä myös monen sukupolven yhteinen harrastus. Hyväksi ihmiseksi ja kunnon kansalaiseksi pyritään edelleen ikään katsomatta.

    Minulle tämä on ollut ainakin elämäntapa ja antanut ja antaa edelleen niin paljon. Sain Hermanska-arvon täyttäessäni 50 vuotta v. 1996. Olen ylpeä ja kiitollinen näistä vuosista nuorisoseuralaisena ja uskon, että minua vieläkin kuunnellaan ja luullakseni arvostetaankin.

    Hermanni- ja Hermanska-arvonimet

    H-arvonimen voivat saada yli 50-vuotiaat nuorisoseuratoiminnassa mukana olleet ja nuorisoseuratoimintaan merkittävästi vaikuttaneet nuorisoseuraveteraanit ja nuorisoseuratoimintaa merkittävällä tavalla tukeneet sidosryhmien edustajat. Arvonimeä ei myönnetä järjestön palkatuille toimihenkilöille. Lue lisää: Nuorisoseurat – Ansiomerkit ja tunnustukset

  • Kulttuurin harrastaminen vähentää yksinäisyyttä ja lisää oppimisen iloa kaikissa ikäryhmissä

    Kulttuurin harrastaminen vähentää yksinäisyyttä ja lisää oppimisen iloa kaikissa ikäryhmissä

    Toista kertaa tehty Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset (KULHA) -selvitys vahvistaa käsitystä siitä, että kulttuuriharrastamisella on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointiin. Selvityksen toteuttivat Opintokeskus Kansalaisfoorumi ja Taiteen perusopetusliitto (TPO-liitto) yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Selvityksiin vastasi yhteensä lähes 3500 eri-ikäistä kulttuurinharrastajaa.

    Yksinäisyys on valtava yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa kaikenikäisiä suomalaisia. KULHA-selvitysten mukaan haasteeseen voidaan vastata kulttuurin harrastamisella. Jopa 98 % Kansalaisfoorumin kyselyyn vastanneista ilmoitti saaneensa uusia kavereita harrastuksen myötä. TPO-liiton vastaajista 97 % koki saavansa myös arvostusta harrastustoiminnassaan. Vastaava luku oli Kansalaisfoorumin vastaajissa lähes 94 %. ”Teatterin harrastaminen on voimaannuttavaa. — Saa kokea olevansa täysin hyväksytty sellaisena kuin on ja saa kokea elämää tunteineen erilaisten ihmisten kanssa.” 

    Kulttuuriharrastaminen vahvistaa selvityksen mukaan selvästi myös oppimismyönteisyyttä ja lisää oppimisen nälkää. TPO-liiton yli 98 % ja Kansalaisfoorumin vastaajista 97 % koki oppimisen iloa. Kansalaisfoorumin vastaajista 97 % koki harrastuksen lisänneen halua oppia lisää. TPO-liitossa vastaavaa koki 98 %. ”Olen oppinut ja kehittynyt hyvin monissa taidoissa. Erityisesti rohkeuteni ja itsevarmuuteni on kasvanut.”

    Järjestöissä ja taiteen perusopetuksessa lähes 250 000 eri-ikäistä ihmistä eri puolilla Suomea tanssii, musisoi ja harrastaa visuaalisia taiteita, sanataidetta, teatteria ja sirkusta yhdessä. Kansalaisfoorumi teki selvityksen yhdessä Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n, Suomen Kansanmusiikkiliitto ry:n, Suomen Nuorisoseurat ry:n ja Nuori Kulttuurin, Suomen Nuorisosirkusliitto ry:n sekä Suomen Puhallinorkesteriliitto ry:n kanssa.

    Taiteen perusopetusliiton kumppaneina selvityksessä olivat jäsenjärjestöt Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL ry, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Kuvataidekoulujen liitto ry, Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry, Suomen sanataideopetuksen seura ry ja Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry.

    Lisätietoja

    Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys ja mittaristo

    Hanna Pulkkinen, Kansalaisfoorumi
    hanna.pulkkinen@kansalaisfoorumi.fi, puh. 040 738 9885

    Viivi Seirala, Taiteen perusopetusliitto
    viivi.seirala@artsedu.fi, puh. 045 310 7702

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Jouni Kilpi

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Jouni Kilpi

    (Kuva: Jouni Kilpi – kotialbumi. Kuvassa mukana myös Mokkasiini hevonen.)
    Elokuun kuukauden nuorisoseuralainen on Välijoen Nuorisoseura Riento ry:n puheenjohtaja Jouni Kilpi, joka toimii myös Saimaan Nuorisoseurojen hallituksessa.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Seuran toimintaan tulin hevosharrastukseni kautta reilu kymmenen vuotta sitten, kun puhelimeni soi ja soittaja esitteli itsensä. ”Johanna Juslin tässä terve, ohjaan ensi kesäksi Kärnäkosken Kunniat kesäteatterinäytelmää, joka esitetään Kärnäkosken valleilla, ja tarvisin kolmoisrooliin hevosmiehen, yksi rooleista olisi Suvorov, ja muut kaksi kärriajureita”. Sain miettimisaikaa yön yli, suostuin, ja seuraavana kesänä tehtiin sitten näytelmä Kuin tuhka tuuleen Hakamäellä, jossa olin moottoripyöräjengin pomona piilottelemassa rahoja. Sen jälkeen olen toiminut erilaisissa seuran hommissa vaihtelevasti.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Kesäisin seura pitää tansseja Välijoen lavalla perjantaisin ja kahvion sekä makkaranmyynnin ohessa nuo illat kuluvat mukavassa porukassa nopeasti. Kesäteatterinäytelmät siirrettiin Hakamäeltä Seurantalo Männistön takapihalle, jossa niitä on esitetty jo kahtena kesänä, tämä on ollut onnistunut ratkaisu ja ei olisi toteutunut ilman yhteistyökykyistä ja toimivaa porukkaa.

    Talkootunteja näistä toiminnoista on kertynyt aivan valtavasti, ja niistä kiitoksena seura valittiin vuoden nuorisoseuraksi. Ohjaajana näissä näytelmissä on toiminut Jouni Henttu, jota myös voisin kuvitella haastateltavan tähän. 

    Olen toiminut Välijoen Nuorisoseura Riento Ry:n puheenjohtajana nyt neljä vuotta ja viime vuodenvaihteessa minut valittiin Saimaan Nuorisoseurojen johtokuntaan, kiitos luottamuksesta.

    Mitä haluaisit kertoa muille?

    Tulevaisuuteen katson luottavaisin mielin, ei Nuorisoseurojenkaan pidä jäädä ns.” tuleen makaamaan”, maailma muuttuu pitää uskaltaa muuttua mukana.

  • Ilmoittautuminen syyskauden harrastusryhmiin on käynnissä

    Ilmoittautuminen syyskauden harrastusryhmiin on käynnissä

    Paikalliset nuorisoseurat eri puolilla Suomea tarjoavat jälleen runsaasti harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Yli 500 nuorisoseurasta löytyy tekemistä aina teatterista kokkikerhoon ja sirkuksesta sählyyn.

    Ryhmät alkavat elo-syyskuussa ja niihin ilmoittaudutaan seurakohtaisesti. Kätevimmin harrastusryhmiä voi selata Harrastushausta, josta löytyy niin seurojen kuin ryhmienkin tarkat tiedot: Etsi harrastusryhmä ja ilmoittaudu

    Jos oman alueesi harrastustietoja ei vielä löydy Harrastushausta, kannattaa käydä kurkkaamassa sivua myöhemmin uudelleen. Ryhmien tietoja päivitetään Harrastushakuun sitä mukaan, kun ilmoittautuminen niihin aukeaa. Harrastusryhmistä löytyy tietoa myös kyseisten nuorisoseurojen kotisivuilta sekä somekanavista.

    Miksi nuorisoseuroissa on hyvä harrastaa

    Harrastamistoimintamme taustalla ovat arvomme osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja moninaisuus.

    Meille jokainen on tervetullut harrastamaan juuri sellaisena kuin on. Toiminnassamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja ohjaajiamme on koulutettu yhdenvertaisuus-, moninaisuus- ja osallisuusasioista.

    Halutessaan meillä pääsee osaksi vahvaa yhteisöä, joka kannattelee myös harrastamisen ulkopuolella. Moni kuvaa omaa harrastusporukkaansa nuorisoseuraperheeksi, joka on hitsautunut yhteen yhteisen tekemisen äärellä.

    Useilla nuorisoseuroilla on vuosien kokemus toiminnan järjestämisestä ja se näkyy – viime vuonna 23 000 harrastajaa harrasti eri nuorisoseuroissa. Tervetuloa mukaan!

  • Save the date: Vaikuttavaa kulttuuriharrastamista -seminaari 18.9.

    Save the date: Vaikuttavaa kulttuuriharrastamista -seminaari 18.9.

    Tervetuloa Vaikuttavaa kulttuuriharrastamista -seminaariin kuulemaan 2024 Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset –selvityksen tulokset! Seminaari järjestetään keskiviikkona 18.9. klo15-17 Kansalaisinfossa, Pikkuparlamentissa.  

    Toista kertaa tehdyn Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksen mukaan kulttuuriharrastamisella on merkittäviä sosiaalisia ja oppimiseen liittyviä vaikutuksia. Selvitykseen vastasi 1332 eri-ikäistä kulttuuriharrastajaa ympäri Suomen. Taiteen perusopetusliitto jäsenjärjestöineen keräsi samalla mittaristolla 1893 harrastajan vastaukset.

    Vaikuttavaa kulttuuriharrastamista –seminaarissa julkaistaan Kansalaisfoorumin ja Taiteen perusopetusliiton tekemien selvitysten tuloksia ja keskustellaan kulttuurin ja taiteen moninaisista hyvinvointivaikutuksista.  

    Kansalaisfoorumi teki selvityksen yhdessä Suomen Harrastajateatteriliiton, Suomen Kansanmusiikkiliiton, Suomen Nuorisoseurojen ja Nuori Kulttuurin, Suomen Nuorisosirkusliiton sekä Suomen Puhallinorkesteriliiton kanssa.  

    Ilmoittaudu seminaariin viimeistään 4.9.2024 tästä linkistä. Lisätietoja ja varsinainen kutsu lähetetään elokuussa. 

    Lisätietoja selvityksestä ja seminaarista: Hanna Pulkkinen, hanna.pulkkinen@kansalaisfoorumi.fi, 040 738 9885.   

  • Uusia Tempoa Tenaviin -ohjaajia koulutetaan 7.-8.9.

    Uusia Tempoa Tenaviin -ohjaajia koulutetaan 7.-8.9.

    Tempoa tenaviin -musiikkiliikunta on laulua, leikkiä, liikuntaa, sirkusta ja musiikkia yhdistelevä aikuisen ja 0-4-vuotiaan lapsen yhteinen harrastus. Toiminta on suunniteltu lapsen ja aikuisen yhteiseksi iloksi. Vauhdin hurmasta nauttiminen ja temppuilu luovat henkeä lapsen ja aikuisen vuorovaikutukseen ja tukevat hyvin lapsen varhaisia oppimisvalmiuksia.  

    Uusia Tempoa tenaviin -ryhmien ohjaajia koulutetaan seuraavan kerran Rovaniemellä Jutajaisten yhteydessä 7-8.9. Aikuinen-lapsiryhmien ohjaajille suunnattu koulutus soveltuu myös alle kouluikäisten lasten ohjaajille. 

    Koulutuksen tarkoituksena on antaa ohjaajaksi aikovalle hyvä pohjatuntemus pienen lapsen kehityksestä, lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksen tukemisesta ja vahvistamisesta sekä aikuinen-lapsiryhmän ohjaamisesta. Koulutuksen aikana pohditaan myös toiminnan käynnistämistä ja kehittämistä, sekä harrastajien osallistumista nuorisoseuratoimintaan. Koulutuksesta saa lisäksi aineistoa tuntisuunnitelmien tekoon

    Tervetuloa!

  • Knoppi-ohjaajakoulutuksen uusia tuulia

    Knoppi-ohjaajakoulutuksen uusia tuulia

    Nuorisoseuroihin valmistui tänä keväänä 22 uutta ohjaajaa Knoppi -perusohjaajakoulutuksen kautta. Koulutusta on järjestetty vuosituhannen vaihteesta toimien näin usean ohjaajan ensimmäisenä askeleena ohjaajan polulla.

    Tällä kaudella on ensimmäistä kertaa pilotoitu Knoppi -koulutuksen viemistä Koski -portaaliin. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen henkilökohtaiseen esim. peruskoulun, toisen asteen koulutuksen sekä korkeakouluopintojen suoritukset sisältävään Opintopolku -palveluun on mahdollista jatkossa saada myös Knoppi -koulutuksen merkintä. Merkintä Knopista perustuu koulutuksen aikana tehtyyn arviointiin. Etelä-Suomen Knoppi -koulutuksen kahdeksan ohjaajaa saivat merkinnän nyt ensimmäisinä.

    Viime vuonna ensikertaa testattu DofE -toimintamallin hyödyntäminen Knoppi -koulutuksessa sai jatkoa. Knopin harjoittelu, jossa koulutettava toimii apuohjaajana tai ohjaajana yhden kauden ajan, vastaanotetaan DofE:n sähköistä osaamistenkirjaa hyödyntäen. Samalla nuorelle avautuu mahdollisuus DofE:n pronssitason suorittamiseen. Toukokuussa toteutetulla Nuorisoseurojen DofE -seikkailulla Knoppi-koulutuksen kolmososion sisällöt kulkivat käsi kädessä retkeilytaitojen oppimisen kanssa. Parhaimmillaan nuori sai viime syksynä aloitetun Knoppi -koulutuksen lisäksi seikkailun jälkeen suoritettua DofE:n pronssitason.

    Knoppi -koulutus

    Knoppi on Nuorisoseurajärjestön ohjaajien peruskoulutus, joka antaa valmiudet lasten ja nuorten ryhmien ohjaamiseen nuorisoseuroissa. Knoppi -koulutus ei tähtää tietyn harrastusalan taitoihin, vaan sen tehtävänä on antaa perusvalmiudet ohjaajana toimimiseen. Koulutus koostuu neljästä osasta:

    • Ohjaajana toimiminen
    • Ohjaaja kasvattaja
    • Ohjaajana nuorisoseurassa
    • Ohjaajana kehittyminen

    Lisäksi koulutukseen kuuluu ohjausharjoittelu.

    Seuraavat Knoppi -koulutukset Nuorisoseuroissa alkavat syksyllä 2024. Kysele seuraavaa koulutusta omasta aluetoimistosta ja keskusseurasta.

    DofE -toiminta

    DofE -ohjelmassa nuoret kehittävät tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja, kuten itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja, sitkeyttä ja tiimityöskentelyä harrastusten kautta. Tämä osaaminen tunnustetaan kansainvälisesti arvostetulla DofE -merkillä ja -todistuksella. Ohjelmaa voi tehdä eri tasoilla ja se on avoin kaikille nuorille taustasta ja kyvyistä riippumatta.

    Ohjelmaa voidaan toteuttaa kaikkialla missä 14-24-vuotiaat nuoret toimivat: kouluissa, oppilaitoksissa, kuntien ja seurakuntien nuorisotyössä, järjestöissä ja harrastus- ja seuratoiminnassa.

  • Kannanotto: Kulttuurin harrastaminen järjestöissä luo kokonaisvaltaista hyvinvointia edullisesti  

    Kannanotto: Kulttuurin harrastaminen järjestöissä luo kokonaisvaltaista hyvinvointia edullisesti  

    Suomessa järjestöillä on merkittävä rooli paikallisesti toteutettavasta kulttuuri- ja nuorisotoiminnasta: ne mahdollistavat kaikenikäisille osallistumisen oppimiseen ja yhteisössä toimimiseen kulttuuriharrastuksen kautta. Kehysriihessä (julkisen talouden suunnitelma 2025 – 2028) linjatut leikkaukset opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin kirjatut sopeutusesitykset uhkaavat tätä laajaa ja vireää toimintaa.   

    Järjestöjen toteuttama kulttuuriharrastus tavoittaa suuret joukot. Esimerkiksi Suomen Nuorisoseurojen, Suomen Harrastajateatteriliiton, Suomen Nuorisosirkusliiton, Suomen Puhallinorkesteriliiton ja Suomen kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistyksissä harrastaa vuositasolla miltei 110 00 henkilöä. 

    Kulttuurin harrastamisella on todettu olevan merkittäviä positiivisia vaikutuksia harrastajien elämään. Tuoreen, valtakunnallisesti toteutetun Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksen ensimmäiset tulokset osoittavat, että erityisesti kulttuurin harrastamisen sosiaaliset ja oppimiseen liittyvät vaikutukset ovat laajat ja erinomaiset. Kulttuurin harrastaminen vähentää yksinäisyyttä ja lisää oppimismyönteisyyttä ja hyvinvointia sekä tarjoaa yhteisön, jossa harjoitella yhteistyö- ja vaikuttamistaitoja. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemukset kannattelevat yksilöä varsinkin kriisiaikoina.  

    Yksinäisyys lisääntyi korona-aikana. Yksinäisyyden terveyshaitat ja niistä syntyvät kulut on todettu tutkitusti. Nyt onkin erityisen huono hetki leikata toiminnasta, joka tarjoaa yhteisön ja vähentää yksinäisyyttä.  

    Järjestöjen toteuttaman kulttuuritoiminnan, -harrastamisen ja -oppimisen merkitys on suuri niin harrastajille, kansalaisyhteiskunnalle kuin paikkakuntien elinvoimaisuudelle. Monilla pienillä paikkakunnilla juuri järjestöjen ja paikallisten yhdistysten tarjoamat kulttuuriharrastamisen mahdollisuudet ovat ensiarvoisen tärkeitä. Valtakunnallisten järjestöjen tehtävänä on tukea ja neuvoa paikallisia, usein vapaaehtoispohjalla toimivia yhdistyksiä. Järjestöjen ja niiden kanssa yhdessä opinnollista toimintaa toteuttavien opintokeskusten toimintaedellytykset on turvattava, jotta voidaan turvata paikallinen kansalaistoiminta sekä varmistaa kulttuuriharrastamisen yhdenvertaisuus sekä maantieteellisesti että kohderyhmittäin.  

    Vetoamme, kohtuullistakaa OKM:n hallinnonalan – ml. Taiteen edistämiskeskuksen – järjestöjen valtionavustusten leikkauksia. Järjestöjen toteuttama kulttuuri- ja nuorisotoiminta tuottaa kustannustehokkaasti hyötyjä, joita ei ole varaa menettää.  

    Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, Suomen Harrastajateatteriliitto, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Suomen Nuorisoseurat, Suomen Nuorisosirkusliitto ja Suomen Puhallinorkesteriliitto   

    Lisätiedot 

    Anneliina Wevelsiep, pääsihteeri, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi  
    anneliina.wevelsiep@kansalaisfoorumi.fi, 050 590 0180