Kategoria: Yleinen

  • Kalenoiden taiteellinen työryhmä on valittu

    Kalenoiden taiteellinen työryhmä on valittu

    Vuoden 2027 Kalenoiden taiteellinen työryhmä on nyt valittu. Tulevan pääjuhlan käsikirjoituksesta sekä ohjauksesta vastaa Katja Paakki ja koreografeina toimivat Maiju Laurila ja Siiri Suoniemi.

    Maijulla ja Siirillä on apunaan kaksi assistenttia, jotka pääsevät tutustumaan tapahtumakoreografioiden tekemiseen sekä osallistuvat muutenkin tapahtuman valmisteluun. Assistentteina toimivat Inkeri Talvio ja Emma Vuohtoniemi. Pääjuhlan musiikkivastaavana toimii Heidi Harju.

    Vuoden 2027 Kalenoiden teemana on metsä, jossa vastaan voi tulla monenlaisia eläimiä, kasveja ja muita metsän asukkeja. Valmistelujen edetessä selviää, millaisia hahmoja ja tarinoita metsä kätkeekään sisäänsä.

    Taiteellinen työryhmä on jo aloittanut työnsä. Tapahtuman käsikirjoitus sekä koreografiat julkaistaan elokuun lopussa. Koreografioista tehdään myös videot ja ohjeet, jotta osallistuvat ryhmät voivat harjoitella esityksiä etukäteen.

    Taiteellisen työryhmän työtä koordinoi kulttuurituottaja Sanni Antinniemi.

    Kuva: Martta Tiainen-Debroek

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Pentti Joronen

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Pentti Joronen

    Kuva: Tiia Heinonen
    Helmikuun kuukauden nuorisoseuralainen on 71-vuotias Miettilän Nuorisoseuran puheenjohtaja Pentti Joronen, jolla on pitkä historia nuorisoseuratoiminnassa aina 1980-luvulta lähtien. Luottamustehtävissä Pentti on toiminut niin Simpeleen Nuorisoseurassa kuin nykyisessä seurassaankin ja tie seuratoimintaan johti tanhuharrastuksen kautta. 

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Olen Miettilän Nuorisoseuran puheenjohtaja Pentti Joronen. Aloitin tanhuharrastuksen Simpeleen nuorisoseurassa 1980, siellä sitten 80-luvun puolen välin jälkeen vähän aikaa ensin sihteerinä ja sitten puheenjohtajana.  Muutettuani Miettilään vaihdoin sitten myös seuraa.  Nyt olen toiminut muutaman vuoden Miettilän Nuorisoseuran puheenjohtajana.  

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Miettilän Nuorisoseuran nimissä harrastetaan pesäpalloa, osallistutaan Etelä- Karjalan harrastepesissarjaan.  Muuta toimintaa on erilaisten tapahtumien järjestämistä muiden lähialueen yhdistysten kanssa, merkittävimpänä yhdessä Rautjärven reserviupseerien ja Rautjärven reserviläisten kanssa Miettilä Kollaus -tapahtuma, jossa on vuosittain ollut 500–900 osallistujaa.  

    Millaisia haasteita toiminnassa on tällä hetkellä ja millaisia ratkaisuja niihin on mietitty?

    Kuihtuvan maaseudun ongelma on väestön ikääntyminen, nuoret eivät jää kotiseudulleen, jäljelle jää vain ”lisääntymiskyvyttömät”.  Onneksi on vielä muutama aktiivinen, jotka saavat keränneeksi porukkaa tapahtumien järjestelyihin.   

    Järjestöjen yhteistoiminta auttaa paljon, jotta saadaan toimintaa kylille. Suurin ongelma on, miten saadaan aktivoitua mahdolliset uudet asukkaat ja naapurikyläläiset toimintaan. 

    Saimaan nuorisoseurojen Nuorilta nuorille -hanke toi talolle toimintaa, kun nuorisobändi aloitti harjoitukset talon ns. talonmiehen asunnossa. 

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Ritu Ruhanen

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Ritu Ruhanen

    Tammikuun kuukauden nuorisoseuralainen on 45-vuotias Suomenniemen Nuorisoseuran aktiivi Ritu Ruhanen, joka aloittaa nyt uutena varajäsenenä Saimaan Nuorisoseurojen johtokunnassa. Pitkään nuorisoseuratoiminnassa mukana ollut Ritu kokee hyvän porukan olevan harrastuksessaan parasta.

    Olen Ritu Ruhanen 45 v. Suomenniemen Nuorisoseurasta. Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja olen tehnyt ikäihmisten parissa n. 20 vuotta töitä.

    Muita harrastuksiani ovat lentopallo, vpk, sulkapallo, neulonta ja avantouinti. Omistan kaksi koiraa, joiden kanssa lenkkeilen päivittäin. Olen mielestäni rempseän avoin ihminen, johon on helppo tutustua.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Lähdin mukaan nuorisoseuratoimintaan n. 26 vuotta sitten. Teatteriala on ollut aina kiinnostavaa ja olen ollut Punkaharjulla nuorena viestinnän ja ilmaisutaidon linjalla koulussa, jossa tehtiin itse koko näytelmä ja siitä se kipinä oikeastaan sai alkunsa.

    Ensimmäinen näytelmäni Suomennimen nuorisoseurassa oli Kotirintamalla vuonna 2001, jossa roolini oli 15 – vuotias Pertti poika. Hassuinta siinä oli, että katsomossa oli ihmiset ihmetelleet, kun Pertin roolissa on Ritu Ruhanen (joka on nainen) ja näyttämöllä on ihan pojan näköinen hahmo.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Teemme nuorisoseurassa paljon talkootyötä, pidämme bingoa, arpajaisia yms.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Tässä harrastuksessa on parasta se miten hyvä porukka meillä on ja tekemisen meininkiä löytyy.

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Sami Sivonen

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Sami Sivonen

    Kuva: Sami Sivosen kotialbumi
    Joulukuun kuukauden nuorisoseuralainen on Luumäen Kangasvarren Nuorisoseuran väistyvä puheenjohtaja Sami Sivonen, joka on myös Saimaan Nuorisoseurojen johtokunnan sekä Suomen Nuorisoseurojen valtuuston jäsen. Sami on toiminut eri nuorisoseuroissa nuoresta lähtien ja kokee, että niissä hän pääsee toteuttamaan itseään sekä saa toimia samanhenkisten ihmisten kanssa.

    Olen Sami Sivonen, 40 v., joista 24 vuotta ollut nuorisoseuralainen. Olen väistyvä puheenjohtaja Luumäen Kangasvarren Nuorisoseurassa. Jatkossa jäsenenä. Lisäksi olen Saimaan Nuorisoseurojen johtokunnassa sekä Suomen Nuorisoseurojen valtuuston jäsen.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Teatteriharrastus alkoi Imatralla IRTI-teatterissa ja osana toimintaa oli talkoohommat Nuorisoseurantalo Asemapaikalla, jossa myös kesäteatteria tehtiin. Sitten minua pyydettiin mukaan Vuoksenniskan Nuorisoseuran johtokuntaan ja vuosi vuodelta tietoisuus nuorisoseuraliikkeen laajuudesta laajeni. Hienoja asioita olen päässyt kokemaan.

    Kuinka kauan olet ollut mukana toiminnassa?

    Vuodesta 2002, se kyllä mullisti elämäni. Oli yhtäkkiä kodin lisäksi paikka, jossa pystyin toteuttamaan itseäni ja olla samanhenkisten ihmisten seurassa. Muuttaessa eri paikkakunnille on harrastaminen muuttanut muotoaan, mutta Luumäellä olen jälleen päässyt seuratoimintaa kunnolla kiinni.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Luumäellä olen mukana yhdistysten yhteistyössä järjestämissä tapahtumissa, kerho- ohjaajana sekä Luova lava-leireillä mukana. Ja tietty käytännön yhdistystoiminnan pyörittäminen. Nyt se hieman kevenee, kun Tanja ottaa puheenjohtajan tehtävät hoitaakseen.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Nuorisoseura on ihmistensä näköistä toimintaa. Miulle se tarkoittaa, että jaan samaa arvomaailmaa muiden kanssa ja voin toteuttaa itseäni toiminnan kautta.

    Nuorisoseurojen harrastustoiminta tarjoaa miulle myös suurimman työkenttäni, ja siitä olen todella kiitollinen.

    Mitä haluaisit kertoa muille?

    Ollaan ylpeitä nuorisoseuralaisuudesta ja sen 145-vuotisesta historiasta. Nuorisoseurassa harrastetaan vaikka ja mitä, joten jos et vielä tiedä missä voisi jotakin harrastaa, kysypä lähimmästä Nuorisoseurastasi.

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Auli Eskola

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Auli Eskola

    Kuva: Auli Eskola mökillä kalassa miehensä kuvaamana.
    Marraskuun kuukauden nuorisoseuralainen on Koirakiven Nuorisoseuran Auli Eskola, joka on ollut mukana nuorisoseuratoiminnassa jo 1970 – luvulta saakka. Auli on saanut harrastusvuosiensa aikana olla mukana monenlaisessa toiminnassa aina tanhusta kesäteatterin ohjaamiseen, lavastukseen ja puvustuksen suunnitteluun asti. 

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Olen Auli Eskola, pitkän linjan nuorisoseuralainen – nuorisoseuraharrastus on kulkenut mukanani jo 1970-luvulta saakka. Lapsuuden maisemissani Hartolan Murakassa aloitin Sydänmaan Nuorisoseurassa, ja myöhemmin löysin tieni Mäntyharjulle Koirakiven Nuorisoseuraan. Kaikki alkoi 1980-luvun puolivälissä piiripolkasta, kun yhdeltä puuttui pari – ja siitä se sitten lähti. Siitä hetkestä on ensi vuonna kulunut jo 40 vuotta.

    Vuosien varrella olen ollut mukana monenlaisessa toiminnassa: ohjelmatoiminnassa, kansantanhussa, satuteatterissa omien lasten kanssa, ja myöhemmin johtokunnanjäsenenä, hanketoiminnassa ja vahvasti kesäteatterin parissa. Kouluttauduin harrastajateatteriohjaajaksi ja olen saanut toimia kesäteatteriesityksien kokonaisuuden ohjaajana sekä lavastuksen ja puvustuksen suunnittelijana.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Nykyisin vastaan Koirakiven kesäteatteriproduktioissa teatteriohjauksen lisäksi esitysten visuaalisuudesta ja teen tuotannollisia tehtäviä. Meillä nuorisoseurassa kaikki tehdään yhdessä – yhteisöllisyys on toimintamme sydän. Jokainen, nuori tai vanha, tuo teatteriin oman panoksensa, osaamisensa ja sydämensä. Yhdessä ”maalaamme” kirjoitetuista fiktiivisistä tai oikeista elämäntarinoista näyttämölle kuvia, jotka liikuttavat, ilahduttavat ja koskettavat.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Kesäteatteri antaa tekijöilleen paljon: esiintymiskokemusta, itseluottamusta, uusia ystäviä ja taitoja – kehonhallintaa, äänenkäyttöä, tunneilmaisua ja muistiharjoitusta. Jokainen kesä on oppimisen ja kasvun matka.

    Mitä haluaisit vinkata muille?

    Ensi kesänä Koirakiven kesäteatterissa nähdään musiikkinäytelmä “Sellaista elämä on”, joka kertoo Juha ”Junnu” Vainiosta ja hänen musiikistaan ja rakastetuista lauluistaan. Koirakiven kesäteatteri on vuosien varrella tullut tunnetuksi musiikkipitoisista näytelmistään, katetusta katsomostaan, kauniista maalaismiljööstään ja ystävällisestä palvelustaan – kokonaisuudesta, joka takaa yleisölle elämyksiä kesä toisensa jälkeen.

    Auli Eskola

  • Etsintäkuulutus Kalenoihin 2027

    Etsimme
    1. Pääjuhlan käsikirjoittaja-ohjaajaa, joka
    • laatii käsikirjoituksen Kalenoiden 2027 pääjuhlaan.
    • toimii taiteellisen työryhmän jäsenenä ja tekee yhteistyötä muiden ryhmän jäsenten kanssa.
    • vastaa pääjuhlan kokonaisohjauksesta tapahtumassa.
    2. Koreografeja (2 hlöä), jotka
    • valmistavat koreografiat sovituille taitotasoille.
    • tekevät tansseista ohjeet ja opettavat tanssit videointiin osallistuvalle ryhmälle, sekä osallistuvat tanssien videointiin. Ohjeet ja videot julkaistaan syyskuussa 2026.
    • tekevät yhteistyötä muusikoiden ja käsikirjoittajan kanssa, ja toimivat taiteellisen työryhmän jäseninä.
    • toimivat tanssien ohjaajina tapahtumassa, ja tekevät yhteistyötä pääjuhlan ohjaajan kanssa.

    Voit ilmaista kiinnostuksesi 31.12.2025 mennessä osoitteeseen tuija-liisa.leino@nuorisoseurat.fi

    Lisätiedot: Tuija-Liisa Leino, puh. 040 537 2363, tuija-liisa.leino@nuorisoseurat.fi

  • Ramppikuume 2026 Mikkelissä 24.–26.4. 

    Valtakunnallinen nuorisoteatteritapahtuma Ramppikuume järjestetään Mikkelissä, Paukkulassa 24.–26.4.2026.  

    Ramppikuume on Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallinen nuorisoteatteritapahtuma, joka on kerännyt nuoret teatterintekijät yhteen jo vuodesta 1997 alkaen. Se kokoaa nuorisoteatterilaisia yhteen kouluttautumaan, esiintymään, seuraamaan esityksiä sekä nauttimaan Ramppikuumeen ainutlaatuisesta tunnelmasta koko viikonlopun ajaksi. 

    Ohjelmallinen ydin muodostuu eri teatterialan ammattilaisten ohjaamista koulutuspajoista perjantaina ja lauantaina, sekä nuorisoteatteriryhmien esityskatselmuksesta lauantaina ja sunnuntaina. Esityskatselmuksia seuraa kolmesta teatterin ammattilaisesta koostuva katselmusraati. Katselmuksessa esiintyneet ryhmät saavat myös eteenpäin ohjaavaa palautetta katselmusraadilta. 

    Katselmukseen haetaan videotallenteella. Hakuaika on 1.12.–15.2. Tarkemmat tiedot hausta tulevat marraskuun lopussa. Nuorista koostuva raati valitsee kahdeksan esitystä, jotka osallistuvat Ramppikuumeeseen huhtikuussa. Hakukelpoisia ovat kaikki 13–20-vuotiaiden teatteriryhmät joka puolelta Suomea. Esitysten maksimikesto on yksi tunti. Tapahtumaan voi osallistua myös ilman esitystä, siihen ilmoittautuminen aukeaa maaliskuussa 2026.  

    Tapahtumaa Mikkelissä uudistetaan ja kehitetään kokonaisuutena, jotta tapahtumakokemus olisi entistä parempi. Uudistuksista ensimmäisenä käyttöön otetaan kaksi esiintymislavaa, jotka tuovat ohjelmaan lisää monipuolisuutta. Muista kehitysaskeleista kerrotaan myöhemmin tapahtuman sosiaalisen median kanavissa (Instagram, Facebook) ja tapahtuman verkkosivuilla ramppikuume.net. 

    Vuoden 2026 tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Suomen Nuoriso-opisto Paukkulan, Mikkelin kaupungin ja Suomen Harrastajateatteriliiton kanssa.   

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Niina Ore

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Niina Ore

    Kuva: Viivi Himmi
    Lokakuun kuukauden nuorisoseuralainen on 48-vuotias Niina Ore Heituinlahden Nuorisoseurasta. Niinan nuorisoseuralaisuus on alkanut aikoinaan Nuorisoseura Harmonikassa tanhuharrastuksen kautta. Perheessä nuorisoseuralaisuus on kuitenkin näkynyt muun muassa hänen Kirvun Nuorisoseurassa toimineen mummonsa kautta.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Nuorisoseuralaisuuden olen aloittanut jo Nuorisoseura Harmonikan riveissä yli 40 vuotta sitten tanhuten Rauhassa. Mummoni oli Kirvun Nuorisoseurassa ja sitä kautta nuorisoseuralaisuus on ollut käsitteenä koko elämäni. Muutettuani Savitaipaleelle Heituinlahteen, oli luontevaa lähteä mukaan toimintaan. Nykyisessä seurassani olen ollut mukana kymmenen vuotta.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Olen seuramme johtokunnassa ja vastuullani on tiedottaminen, some ja nettisivut. Yleisesti olen mukana eri tapahtumien tuottamisessa. Talvitansseissamme hoidan mainosmateriaalien teon ja jakelun, olen ohjelmistoa rakentamassa, koordinoin talkoolaisia, hoidan somen sekä toimin järjestyksenvalvojana.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Parasta on ehdottomasti ihmiset. Tämän kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, joka on auttanut ehdottomasti uuteen paikkaan sulautumisessa.

    Mitä haluaisit vinkata muille?

    Nuorisoseuralaiseksi on tervetulleita kaiken ikäiset ihmiset! Yhdessä saadaan aikaan uskomattoman hienoja tapahtumia, mainitakseni esimerkkinä Heituinlahden Erityisten päivätanssit, joista olen todella ylpeä. Nuorisoseura on koko kylän sydän, jossa ollaan avoimia erilaisten ryhmien ja tapahtumien järjestämiselle. Rohkeasti mukaan ja ehdottamaan kivaa tekemistä!

    Niina

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Tuula Honkala

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Tuula Honkala

    Kuva: Suvi Rautsiala
    Syyskuun kuukauden nuorisoseuralainen on Luumäen Kangasvarren Nuorisoseuran Tuula Honkala, joka on ollut nuorisoseuralainen syntymästään saakka. Tuula on ehtinyt nuorisoseuravuosiensa aikana olla monessa mukana ja hän on saanut myös arvostetun Hermanskan arvonimen. 

    Olen Tuula Honkala, 61- vuotias paljasjalkainen luumäkeläinen. Kävin tutustumassa muuhun Suomeen opiskellessa, mutta palasin takaisin ja täällä olen ollut enkä taida pois lähteä.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Olen ollut syntymästäni saakka nuorisoseuralainen. Vanhempani olivat mukana Luumäen kirkonkylän nuorisoseurassa ja siellähän me lapset kuljimme mukana heti, kun jalat sen verran kantoivat. Oli talkoita, tapahtumia ja käsityöiltoja.

    Tanhujen maailmaan tutustuin tanhukerhossa. Luumäen Kangasvarren nuorisoseuran toimintaan tulin mukaan muuttaessani Kangasvarren alueelle. Naapurin Annikki pyysi mukaan vatsatanssi- ryhmään, vuosi taisi olla 1997. Siitä lähtien olen ollut Kangasvarren nuorisoseuran jäsen eli kohta 30 vuotta.

    Jotenkin minusta tuli myös johtokunnan jäsen ja myöhemmin puheenjohtaja. Puheenjohtajan pestiin lupauduin kahdeksi vuodeksi, joka venähti yllättäin kymmeneksi vuodeksi. Sivosen Samista saimme aktiivisen puheenjohtajan ja minä saan nauttia taas johtokunnan jäsenyydestä. Sain vielä viime keväänä suureksi yllätyksekseni Hermanskan arvon seuramme 125 – vuotisjuhlassa. Sitä arvostan suuresti.

    Mitä toimintaan/harrastukseesi kuuluu, mitä teet tai mitä ryhmänne tekee?

    Toimintaa meillä on ollut vaikka mitä. On harrastuskerhoja, tapahtumia, leirejä. On ollut sählyä, vatsatanssia, Folkjamia, showtanssia, näytelmäkerhoa, Luovaa lavaa ym. On järjestetty kirppareita, näytelmä- ja leivontailtoja, ravintolapäiviä, roskien keruuta jne. Kaikille jotain vauvasta vanhoihin. Välillä on ollut hiljaisempaa ja välillä aktiivisempaa, sellaistahan yhdistystoiminta tahtoo olla.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Parasta toiminnassa on, kun onnistumme järjestämään toimintaa, josta alueemme asukkaat tykkäävät. Erityisen iloinen olen yhteistyöstä alueemme muiden yhteisöjen kanssa. Voimme järjestää isompiakin tapahtumia, kun saamme toisiltamme apua. Nykyään aktiivisia toimijoita ei ole liikaa. Yhdessä tekemällä helpotamme taakkaa.

    Meillä on seurassamme todella mukava porukka. Ideoita lentää ja osan niistä saamme toteutettuakin. Uusia aktiivisia toimijoita tarvitaan aina. Osallistumalla voi vaikuttaa alueemme tapahtumatarjontaan. Mahdollisuudet ovat miltei rajattomat.

    Mitä haluaisit vinkata muille?

    Tämän syksyn toimintaa meillä on kahvakuulakerho, leivontaillat, syyslomaleiri, teatteri- ja sählykerho koululaisille sekä paritanssikurssi. Saa nähdä, mitä keväälle keksitään. Ei muuta kun mukaan vaan! Tehdään yhdessä elämästä mukavampaa!

    Tuula

  • Kuukauden nuorisoseuralainen – Olga Anttila

    Kuukauden nuorisoseuralainen – Olga Anttila

    Elokuun kuukauden nuorisoseuralainen on Olga Anttila, joka toimii Nuorisoseura Rajan Nuorissa monessa roolissa. Perheestä mukana ovat myös Olgan tyttäret, jotka tanssivat seuran lastenryhmissä. 

    Olen Olga Anttila Nuorisoseura Rajan Nuorista. Toimin Rajan Nuorissa monessa roolissa. Olen kansantanssiryhmä Kimurantin tanssija, kansantanssiryhmä Kierroksen toinen ohjaaja, sekä äiti, kun tyttäreni tanssivat myös seuran pientenlastenryhmissä.

    Miten lähdit mukaan nuorisoseuratoimintaan/harrastukseesi?

    Matkani Rajan Nuorissa alkoi alakouluikäisenä, kun silloinen paras ystäväni harrasti kansantanssia ja hän houkutteli miut mukaan. Nyt vuosia nuorisoseuralaisena ja kansantanssiryhmä Kimurantin jäsenenä on kertynyt yli 20. Vuosien varrella olen toiminut myös Rajan Nuorten johtokunnassa sekä erilaisissa talkootehtävissä.

    Mikä on parasta nuorisoseuratoiminnassa/harrastuksessasi?

    Parasta harrastuksessa on ollut yhteiset kokemukset; ulkomaan ja kotimaan matkat, tanssikatselmukset, Vuoden kansantanssiyhtye 2020 valituksi tuleminen. Uusien prokkisten teko sekä tietenkin tärkeimpänä ihan vaan tanssiminen.

    Nyt on ihanaa kokea rakas harrastus myös ohjaajan näkökulmasta. On mahtavaa päästä tekemään ja touhuamaan nuorten kanssa sekä mahdollistamaan heille niitä reissuja, leirejä ja tanssia, mitä itsekin olen nuorena saanut kokea.