Ville
Author Archives: Ville

Energia-avustuksia 200 nuorisoseuralle

Suomen Kotiseutuliiton hallitus on jakanut energia-avustuksia 783:lle seurantaloja omistavalle yhteisölle. Avustuksia jaettiin kohonneiden sähkö- ja lämmityskustannusten johdosta yhteensä yli 2,2 miljoonaa euroa. Näistä nuorisoseuroja on 200, ja niiden saamien avustusten yhteenlaskettu summa on lähes 660 000 euroa. Avustuspäätökset tehtiin noin kolme kuukautta sen jälkeen, kun eduskunta myönsi määrärahan maaliskuussa. ”Tällä on aivan valtava merkitys nuorisoseuroissa järjestettävälle […]

Lue lisää

Ansio-ja tunnustusmerkkejä sekä H-arvonimiä haetaan jatkossa sähköisesti

Kultainen ansiomerkki

Kevät on mainiota aikaa hakea ansioituneille talkoolaisille, tarmokkaille johtokunnan jäsenille tai innokkaille johtajille ansio-tai tunnustusmerkkiä. Ansiomerkit myönnetään erityisesti nuorisoseuratoimintaa kehittävästä järjestöllisestä toiminnasta ja tunnustusmerkit sitoutuneesta omasta harrastustoiminnasta. Samalle henkilölle voidaan myöntää merkkejä molemmista sarjoista. Sarjat ovat keskenään samanarvoiset. 3.5. 2023 alkaen ansio- ja tunnustusmerkkejä haetaan sähköisellä lomakkeella. Hakemus tulee lähettää viimeistään kolme viikkoa ennen aiottua […]

Lue lisää

Nuorisoseurarekisteri 2.0 avattu

Uusi Nuorisoseurarekisteri on nyt avattu käyttäjille. Perustoiminnot, kuten jäsenrekisteri, tapahtumat ja toimintaryhmät ovat käytettävissä. Muutamissa toiminnoissa on edelleen hieman viilattavaa.Laskutus avataan ensi viikon alussa. Vanhan järjestelmän laskujen siirto on vielä kesken.Vanhojen tapahtumien ja toimintaryhmien optiot siirtyvät ensi viikon alussa.Poiminnoissa ja raporteissa puuttuu vielä joitakin hakumahdollisuuksia, jotka toteutetaan myöhemmin.Toimintailmoitukset pyritään saamaan kuntoon tammikuun aikana.Jäsensivusto avataan kevätkauden […]

Lue lisää

Nuorisoseurarekisteri 2.0 – käyttöönotto siirtyy viikolle 50

Nuorisoseurarekisteri 2.0.

Uuden Nuorisoseurarekisterin käyttöönottoa siirretään parilla viikolla. Uusi ajankohta on viikolla 50. Tällä haluamme varmistaa, että pystymme testaamaan järjestelmän huolellisesti ja ehdimme tuottaa riittävän tukimateriaalin valmiiksi. Lisäksi toivomme, että mahdollisimman moni seura ehtisi hakea käyttäjätunnuksia uuteen rekisteriin. Webinaari rekisteriin liittyen pidetään aiemmin ilmoitettuun aikaan keskiviikkona 4.12. klo 18. Ensimmäisessä vaiheessa otetaan käyttöön jäsenrekisterin perustoiminnot sekä tapahtumat […]

Lue lisää